A Week in the Life

Hienoa, sain koottua lokakuussa aloittamani A Week in the Life -albumin! Melkein jo pelkäsin aikaisemmin, että valmista ei taida tulla, vaikka kuvat ja tekstit olivat olemassa. Pikku hiljaa sain kuitenkin albumia työstettyä – tekstiä muokattua ja kuvia editoitua sopivaan muotoon. Päätin pysytellä yksinkertaisessa ja melko vaatimattomassa tyylissä, jotta saisin valmista nopeammin.

Joka päivältä on sivullinen tekstiä (päivämäärä leimattuna), sivullinen kuvia sekä worlde-kalvo, joka koostuu päivään liittyvistä sanoista. Lisäksi on yksittäisiä isoja kuvia. Kuvasivujen reunat olen harjaillut ruskealla musteella. Melkein joka sivulla on nauha sekä tekstisivuilla myös koriste: chipboard-kuvio, haaraniitti tai rub-on. Tein albumin englanniksi, jotta englanninkieliselle miehellenikin siitä olisi iloa :). Viikosta tuli paljon tosi kivoja kuvia, joista on varmasti iloa jatkossakin. Jo nyt pari kuukautta tuon kansioon tallennetun ajan jälkeen osaan arvostaa noita yksinkertaisia tekstejä, jotka kertovat meidän yksinkertaisista arkipäivistä. Kuinka arvokas albumi mahtaakaan olla 10 vuoden kuluttua? Tämän tekeminen oli tosi kivaa ja melko vaivatonta! Täytyy ottaa uusiksi jossain vaiheessa ensi vuonna.

Tässä muutamia sivuja:

etusivu1 kuvakasa-viikosta1kuva-1 teksti-maanantai wordle-maanantai1 teksti-tiistai kuva-2 kuvasivu-tiistai kuva-3 kuvasivu-torstai kuva-4 joulukuu-194 teksti-lauantai kuvasivu-lauantai kuva-5

Wonderful, I got the album ready for the A Week in the Life -challenge I took in October! At some point I wasn’t sure if I will ever get this ready but luckily bit by bit I have managed to put it together.

For each day of the week there is a page of text, a page of pictures and a worlde transparency of the days words. There are also a few pictures with a singel photo. All the photo pages are brushed with brown ink. As embellishments there are ribbons, chipboard, rubons and brads. I got lots of nice pictures during that week which I can definately use later on!


Advertisements

4 comments on “A Week in the Life

  1. ihanuus!
    itsekin aloitin ja kuvasinkin, samalla viikolla kuitenkin onnistuin kastelemaan kamerani ja pelkäsin se hajonneen lopullisesti laukkuun vuotaneen siideritölkin ansioista… kamera kuitenkin toimii, salama tosin vain joka kymmenes kerta.. ehkä se into tehdä loppuun minunkin projektini vielä jostain löytyy.
    ainakin nyt taas tuli uutta intoa kun tätä katselee!

  2. päivi, tee ihmeessä projekti loppuun. tämmöinen albumi nousee arvoon arvaamattomaan vuosien kuluttua! ja tekeminenkin oli kivaa :).

  3. Hieno! Tosi hieno! Hyvä sua!

    Omaa viikko-albumia on ollut kiva näyttää vieraille ja kaikki ovat aina ihmeissään ja ihastuksissaan. Se on sellainen sopiva kokonaisuus, ei uuvuta katsojaa 🙂 Ja mukava joskus esitellä mitä on tullut tehdyksi, eihän askartelematon voi tajuta mistä on kyse.

    Itse ajattelin tehdä tämän ensi kesänä uudestaan, ainoa vaan että miten saan Ali Edwardsin tekemään sen samaan aikaan… Oli niin tehdä “yhdessä”!

    Ja tuollainen partavaahtokuva pitää ehdottomasti joskus ottaa!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s