Uusi vuosi – The New Year

Hyvää alkanutta vuotta!

Vuosi on lähtenyt käyntiin askartelun merkeissä, kiva niin! Päätin myös kartuttaa tarvikevarastojani hiukan tukemalla suomalaisia nettikauppoja: Heinikkaa, Paperikierrettä ja Finnstamperia. Aivan valtavan ihania juttuja tulikin tilattua :).

tammikuu-0671 tammikuu-069 tammikuu-070 tammikuu-071

Yritin myös monen muun tavoin tilata Kit of the Month – Project 365 -settiä. Olin siitä etukäteen ihan valtavan innoissani ja tietysti kävi niin, etten sitä saanut, koska se loppuunmyytiin parissa tunnissa ja koko sen ajan nettilinjat olivat tukossa. Voi mikä pettymys! Olen kuitenkin aloittanut projektin, eli kuva&journaling-pätkä joka päivä tämän vuoden ajan ja mietin vaihtoehtoisia keinoja toteuttaa sen.

kuva-alkuperaisesta-paketista

(kuva http://kitofthemonth.blogspot.com/)

Koska Creating Keepsakes -tiimi oli täysin väärinarvioinut menekin ja jutusta on syntynyt kamala haloo mm. Becky Higginsin blogissa, on nyt saatavilla ilmaisia settiin kuuluvia mm. journaling-kortteja ladattavaksi. Lisäksi ihmiset ovat ehdottaneet erilaisia keinoja projektin toteuttamiseen. Olen pohtinut ja pohtinut, mutta suurin hankaluus tuntuu olevan 12×12-valokuvataskujen saaminen (esim. nämä), ellei sitten tilaa Amerikasta ja maksa kamalia postimaksuja. Odottelen vielä viikon pari ennen kuin päätän kuinka projektin toteutan. Toivon edelleen, että settejä tulisi vielä myyntiin.

Kivaa, ensi viikonloppuna on pitkään odotettu Intohimona Skräppäys -tapahtuma Tampereella. Jännittävää nähdä netistä tuttuja ihan livenä. Kuinkakohan ihmisiä tunnistaa? Nimilaput olis varmaan hyvät :).

Advertisements

3 comments on “Uusi vuosi – The New Year

  1. Moiks! Minäkin olen aloittanut kuvausprojektin. Muistiin en ole kirjoitellut mitään, vaan ottanut kuvia. Valokuvataskuja olen miettinyt mutta en niitä vielä ostanut. Täytyy katsella miten projektin toteutan. Tärkeintä kai se on että muistaa ottaa kuvia.
    Noi journaling kortit oli kyllä kivoja muihinkin projekteihin!

  2. Pingback: Project 365 « Lintsi

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s